Monet ketkä ovat seuranneet esim. foorumeita, uutisia missä voi laittaa kommentteja ja muita sosiaalisen median keskusteluita, ovat huomanneet varmasti värikkään ja voimakkaan keskustelun mitä siellä käydään. Joitain foorumeita on hyvin pelottava mennä edes lukemaan, koska siellä on niin räikeää keskustelua. Tällä tarkoitan sitä että ihmiset uskaltavat sanoa oman mielipiteensä hyvin voimakkaalla tavalla eikä peräänny. Tämä kiitos nimettymyyden turvan. Mutta tämä taas on johtanut siihen että ihmiset uskaltavat sanoa myös asiat suoraan aivan oikean nimen kanssa. 

En ole kerännyt mitään faktoja tämän tukemiseksi, nämä ovat vain minun omia havaintoja ja arvioita. Mutta ihmiset kun käyvät keskusteluja Internetissä, he huomaavat muiden kannattavan heidän mielipiteitään ja olevan samaa mieltä asiasta heidän kanssaan. Tämä johtaa siihen, että he uskaltavat juuri sanoa asiat myös Internetin ulkopuolella. Sinänsä pelottavaa, mutta joissain tapauksissa siitä on hyötyä. Siis jos jokin rasistinen keskustelu on julkisesti auki niin siinä mielessä pelottavaa, mutta jos keskustelu taas käsittelee kuinka parantaa mailmaa niin siinä mielessä hyvää. Toisin sanoen en osaa onko se asia, että ihmiset osaavat nykyään sanoa oman mielipiteensä julkisesti aina hyvä vai huono asia, koska siinä on molempia riippuen asiayhteydestä ja kannasta.

Toinen asia minkä olen kuitenkin huomannut foorumeita lukien on se, että jos jostain asiasta puhutaan negatiivisesti ja joku koittaa rauhoittaa tilannetta ja koittaa kompensoida tilannetta, niin hänen ajatuksensa lytätään hyvin nopeasti ja haukutaan pystyyn. Sinänsä hyvin surullista.

Toinen asia mistä haluan kertoa on nykynuorten käyttäytymisen. Siis en osaa sanoa onko nuorissa tapahtunut jotain muutosta vai enkö ole nähnyt sitä kun olin sen ikäinen (10-16 ikäiset suunnilleen). Eli nykyään koulussa ala- ja yläasteella tuntuu opettajilla olevan kovin paineita oppilaiden suhteen, koska nämä oppilaat tietävät, että he ei saa jälki-istunnon lisäksi mitään muuta rangaistusta välttämättä (paitsi väliaikainen erotus tai pysyvä). En siis tiedä mitä on tapahtunut vai onko mitään erillaista ollenkaan, mutta tuntuu siltä että nuoret oppilaat avautuvat enemmän opettajille ja aukovat heille päätään. En tiedä mistä tämä johtuu tai edes sitä onko se kuinka yleistä.

Voi olla, että media on vain nytten kiinnittänyt huomiota tähän asiaan ja sen on tullut julki sitä kautta. Voi siis olla, että tälläistä on ollut jo pitkän aikaa, mutta vasta lähiaikoina siihen on kiinnitetty huomiota. Kuitenkin tämä että oppilaat uskaltavat näinkin rohkeasti ilmaista oman mielipiteensä asiasta kuin asiasta on jälleen pelottavaa. Siis ei siinä jos osaisi ilmaista asian kehittävällä tavalla, mutta yleensä se purkautuu avautumisella ja raivoomalla, josta ei ikinä seuraa mitään hyvää.

Jälleen mietiskelen siis, mutta en tiedä miten tälläisen asian voi ratkaista. Se taas kiteytyy kysymykseen "kenen vastuulla lapsen kasvattaminen on?", mielestäni kaikkien, eniten kylläkin vanhempien. Tosin se mihin vanhemmilla ei ole paljon valtaa kasvatuksessa on lapsen kaveriporukka, ja tämä vaikuttaa hyvin paljon miten nuori käyttäytyy. Itselläni on 3 veljeä ja meistä jokainen on erillainen, vaikka 2 veljeäni on kaksoset niin hekin ovat hyvin erillaiset toisistaan monella tavalla. Eli tuolla asialla haluan sanoa, että vanhemmat eivät vaikuta niin paljon kuitenkaan siihen millainen heidän lapsestaan tulee, vaan se mitä heidän ympärillään tapahtuu. Kaikkeen ei voi vaikuttaa siihen millainen tulevaisuus kenelläkin on.

Mutta eiköhän tämä ollut tässä tällä kertaa. Kiitos jos jaksoit lukea loppuun ja toivottavasti luet uudelleen.

Itse olen huomannut, että valitsen mitä kuuntelen sen mukaan, minkälainen fiilis on sillä hetkellä. En siis tee sitä tietoisesti vaan, kun soitin on sufflella, selailen useita kappaleita läpi ennen kuin löydän jotain mitä jaksan kuunella. Hetken kun olen kuunnellut samankaltaisia kappaleita älyän niiden heijastavan juuri sen hetken tunnelmaa tai tunteita. Välillä tämä on hyvä juttu, esim. olen hyvällä tuulella ja kuuntelet musiikkia, joka sopii siihen tai muuten vain hyvää musiikkia, joka jaksaa piristää. Se ruokkii sitä tunnetta ja olen vielä paremmalla tuulella. Sama koskee tietenkin päinvastaista musiikkia, eli on surullista musiikkia ja surullisia tunteita. Senkin olen huomannut, kun koittaa piristää itseään jollain hyvällä kappaleella tai musiikilla niin siitä vain ärsyyntyy, eikä jaksa kuunella sellaista musiikkia, vaikka ehkä haluaisi saadakseen nostettua mielialaa.

Myös elokuvissa ja muissa televisiosarjoissa samastun joihinkin aiheisiin (miksei myös kirjoissa ja yleensäkkin tarinoissa). Eli jos minulla on humoristinen olo niin tottakai katson jonkin huumori elokuvan näin esimerkkinä, ja saan siitä paremmat naurut. Mutta jos on allapäin, niin ei ne aina jaksa piristää vaan pelkästään ärsyttävät. Tosin aina ei ole näin. Eli päinvastoin kuin musiikissa, niin välillä jotkin elokuvat ja sarjat saavat nostettua mieltä paremmalle tasolle.

Mainittakoon mieltä, koska kirjoitanhan samaistumisesta niin niillä hetkillä etsii ympärilleen ihmisiä, jotka ovat samalla aaltopituudella ongelmien, tunteiden ja muiden asioiden suhteen. Näin on helpompi puhua kun pystyy samaistumaan ja juttu luistaa ehkäpä paremmin.

Sekin on minusta hauskaa, että jos on jokin ongelma niin kaikessa näkee sen teeman mikä ongelma on. Otetaan esimerkiksi kokeet alkavat stressata niin radiossa, uutisissa ja kaikkialla ympärillään huomaa enemmän ja enemmän koe aiheisia puheita yms. Yleensä tämän jälkeen alkaa miettimään, että miksi juuri nyt kaikessa pitää olla esillä se ongelma mikä itselläkin on. Mutta omasta mielestä tämä vain johtuu siitä, koska se ongelma on juuri esillä ja sen vuoksi alkaa alitajuisesti kiinittämään huomiota juuri siihen aiheeseen ja tämän jälkeen kuvittelee, että kaikkialla kuulee vain siitä. Sama koskee jos on kiinostunut ja innostunut jostain, mutta enimmäkseen ongelmissa tämän huomaa.

Vaikka tuo viimeinen asia ei ollut suoranaisesti samaistumista(?) niin minusta se sopi tähän aiheeseen jotenkin. Mutta oli taas hauska purkaa ajatuksiani asioista ja kiitän jälleen, jos jaksoitte lukea tekstini loppuun asti.

Unelmat, kaikilla on näitä. Unelma siitä kuinka haluaa elää ja mitä toivoo elämältä. Tämä on yksi niistä asioista mikä auttaa jaksamaan ja jatkaa elämäänsä. 

Itselläkin on unelmia, esim. se, että opettelen soittamaan kitaraa niin, jotta voin viihdyttää muita ympärilläni tai muuten vain tehdä musiikkia mistä muut nauttivat, matkustella jonkin verran ympäri mailmaa ja löydän itselleni naisen, jonka kanssa pystyn perustamaan perheen ja saamaan lapsia, asettumaan aloilleen jne. Mutta tämä vaatii panostusta. Jokainen unelma on siis asia, jota itse kukin haaveilee, mutta unelmat ei toteudu jollei niihin panosta.

Unelmat ovat sinänsä tavoite kuitenkin. Tosin unelmat ja tavoitteet eroavat mielestäni siinä mielessä, että tavotteisiin tähdätään ja unelmat ovat yleensä vain unelmia. Eli ainahan voi unelmoida jotain tapahtuvan esimerkiksi lähes kaikki unelmoivat lottovoitosta ja itse unelmoin siitä, että kaikki ihmiset osaisivat elää rauhassa keskenään, mutta näihin asioihin ei pysty niin helposti vaikuttamaan.

Sekin että vajoaa unelmiin voi olla paha asia. Siis, että odottaa jotain tapahtuu itsestään, koska vain unelmoi siitä ja toivoo sen tapahtuvan. Sitten sitä vain jumittaa omissa oloissaan ja fantasioissaan asioista joilla ei ole mitään mahdollisuutta edes toteutua, koska uppoaa niihin eikä tee mitään asioiden eteen. Tai omat unelmat ovat haitallisia monille muille.

Jälleen ristiriitaiset mielipiteet itselläni aiheesta. Siis unelmat ovat hyvä asia jos jaksaa jahdata niitä, eikä vajota haaveilemaan niistä. Unelmat ovat juuri se asia jonka vuoksi jaksaa jatkaa vaikeinakin aikoina kunhan muistaa sen, että kaikki unelmat ei välttämättä ole toteutettavissa. Kyllähän tuo edellinen lause surulliselta kuullostaa, mutta se on minusta totuus. Mutta itselläni on juuri nuo omat unelmat ja aion jahdata niiden perään kuitenkin vaikka välillä tuntuu, että niitä on vaikea saavuttaa. Se on minun motivaationi elämässäni. Jos sinulla on siis unelmia, vaikkakin ehkä suhteellisen mahdottomia, niin silti, pyri saavuttamaan ne ja älä vajoa vain haaveilemaan unelmistasi.

Tämä on hauska aihe sen vuoksi, että monet henkilöt ovat miettineet tätä koko elämänsä ajan. Itse myös olen miettinyt, mutta ei tarvinnut kauan miettiä, kunnes vedin asiasta omat johtopäätökset.

Siis minusta on hauska, kun jotkut henkilöt yrittävät etsiä syvempää merkitystä siihen, että miksi olemme täällä maan päällä ja mitä meidän täällä pitäisi tehdä. Luulen, että tämä ajatus on lähtösin eri uskonnoista ja muista asioista joita emme ymmärrä täysin (siis ei ole niin konkreettisia). Tällä haen sitä, että ihmiset tarvitsevat syyn elää ja he luultavasti hakevat sitä tällä "elämän tarkoituksella". Minun mielestäni tuo on koko kysymyksen vastaus kiteytettynä. Eli ihmiset tarvitsevat jonkin mihin tähdätä ja jatkaa elämistään, ja siinä vaiheessa kun kupsahtaa, niin hän on täyttänyt tarkoituksensa elämässään ja saa palkinnon.

Mutta minun mielestäni, tuo on suhteellisen masentava ajatus. Eli se, että elät jonkin toisen tahdon mukaan ja olet omaksunut sen elämäsi päämääräksi. Tosin jos nautit siitä niin ei siinä mitään pahaa ole siinä tapauksessa. Tästä on varmasti monia kirjoituksia ja eri mielipiteitä, mutta minun mielestäni "elämän tarkoitus" on se, että nauttii elämästään ja tekee asioita joista pitää. Oli sitten helvetti, taivas tai ei mitään siinä vaiheessa kun aika jättää itse kustakin, niin mielestäni tuo mitä juuri sanoin on tärkein asia mitä tässä hetkessä voi tehdä.

Oli kyllä suht lyhyt kirjoitelma tällä kertaa, mutta mielestäni sain sanottua kaiken mitä pystyn tästä aiheesta. Kirjoittelen sitten taas uudestaan myöhemmin. ;p

Eli tästäkin on esimerkki. Minulla on kaveri, joka kerran ihastui erääseen henkilöön. No hän oli hieman ujomman puoleinen, mutta pikkuhiljaa sai kerttyä rohkeutta tekemään parempaa tuttavuutta tämän ihastuksen kanssa. Tosin se oli jo liian myöhäistä, koska tämä ihastus oli itse ihastunut toiseen henkilöön. Pahinta ehkä siinä oli, että kaverini joutui olemaan ihastuksen tukena, kun tämän ihastus kysyi neuvoja miten hänen pitäisi toimia eri tilanteissa tämän toisen henkilön kanssa. Kaverini luovutti, koska ajatteli, että hänen ihastuksellaan ei ole tunteita häntä kohtaan, koska hän niin kiihkeästi aina kertoo tarinaa tästä hänen ihastuksen kohteestaan. Vaikka kaverini olikin ihastuksen tukena aina kun oli tarvis, niin hän murtui pahemmin aina kun puhui tämän henkilön kanssa johon oli ihastunut. 

No loppujen lopuksi hän pääsi tästä yli vaikka siinä kestikin kauan ja aina kun hänen ihastuksensa joutui taas ongelmiin kun vanhat tunteet puskivat läpi. Mutta hän sanoi minulle, että "Opin kyllä tästä. Jos näin käy uudestaan, niin osaan hillitä itseni." Tosin toisin kävi, koska hän joutui miltein samankaltaiseen tilanteeseen, vielä lähes samanlaisen henkilön kanssa. Onneksi kuitenkaan hänen ei ole nyt tarvinnut olla tämän toisen henkilön tukena. Tosin aina kun hän kuulee tämän uuden ihastuksensa puhuvan toisesta henkilöstä hän jälleen murtuu. Hänellä jopa on nykyään vaikea katsoa uuden ihastuksen kasvoja, koska hänen tunteensa vetävät vuoristorataa ja muistuttaa edellisestä kerrasta kun tämä kävi.

Aika sekavaa kirjoitusta juu. Mutta mikä siinä on, kun jotkut meistä aina tekevät ne samat virheet uudestaan ja uudestaan, vaikka olemme kokeneet miten ne tehdään tai miten niistä päästään eroon. Varsinkin tunne tasolla juuri tuo miten niistä pääse yli on hyvin vaikeaa. Itselläkin on monia asioita mitä teen väärin ja usein, ja toistuvasti. En tiedä onko se ihmisluonteessa joillakin ihmisillä, että he taipuvat tekemään samat asiat yleensä väärin vaikka kantapään kautta oppinut ettei se tule onnistumaan. Mietin myös onko se osittain jääräpäisyyttä, että ajautuu samankailtaiseen tilanteeseen kerta toisensa jälkeen vain sen vuoksi, että voi sanoa itselleen "kyllä opin virheistäni ja tällä kertaa teen oikein".

En kyllä tiedä oikeaa vastausta tähän mietteeseen. Pitäisikö näitä tilanteita välttää? Pitäisikö ne kohdata? Ja jos ne kohtaa mitä pitäisi tehdä, eli muistaako vanhat virheet ja tällä kertaa tekee asiat oikein? Kaiketi se on henkilökohtaista miten toimii näissä tilanteissa. Mutta jotenkin jotkut ihmiset vain ajautuvat samoihin ongelmiin lähes tietoisesti aina välillä vaikka tietävät, että siitä on vain haittaa heille ja kun on liian myöhäistä siitä on vaikea päästä irti.

Tämä kyllä on todella vaikea aihe kirjoittaa selvästi minun ajatuksen juoksulla. Mutta toivon että jos jaksoitte jälleen lukea, saitte selvää kirjoituksistani ymmärsitte mitä tarkoitin. Kiitos ja toivottavasti luet uudelleen.

Tämä tulee vähän aikaisemmin kuin luulin. Tarkoitan tätä, että kirjoitan taas uudelleen näin pian. En sinänsä haluaisi, koska pelkään minun aiheiden, joista haluan puhua, loppua liian pian, mutta kaiketi keksin niitä lisää jossain vaiheessa.

Mutta asia mistä haluan mumista tänään on se kun tunteet ottavat järjestä vallan. Toisin sanoen jos järki ja tunne vetäis nyrkkeily matsin välil ni tunteet vie sen 6 - 0 yleensä eikä järellä ole mitään vastaan sanottavaa (jollei osaa hallita tunteita tietyissä tilanteissa). Tämä on kyllä hauska yhtälö, siis siinä mielessä kumpaa pitäisi seurata? Tästä voisi kehitellä vaikka kuinka monta esimerkkiä. Paras esimerkki on kun kyse on rakkaudesta. Kaikkihan ihastuu toiseen jossain vaiheessa ja silloin tunne elämä täyttyy kukkasilla jne, mutta hei... Sitten sieltä puskee järki joka alkaa heittää ajatusta "Ei toi ikin tuu onnistuu, et sinä edes pidä tuollaisista henkilöistä" tai muuta sellaista. Siihen sitten tunteet pistää vastaväitettä lähes ilman perusteita, mutta voimakkaasti (riippuen tietenkin henkilöstä). Toinen voisi olla väkivalta purkaus, mutta järki sanoo että siitä vain joutuu vaikeiksiin.

On vaikea sano kumpaa pitäisi seurata ja milloin. Itselläni monta kertaa on tapahtunut, (varsinkin kun olen ihastunut), niin tunne ja järki alkaa painimaan keskenään. Tunne toista kohden elää hyvin kauan, siis minulla on kaveri johon olin ihastunut hyvin kauan. En nyt muista kuinka kauan näin äkkiseltään, mutta kuitenkin. Monesti siinä yhtälössä tunne ja järki kamppaili keskenään useasti. Järki voitti usemman kerran ja aina kun tunne voitti niin silloin tuli tappio toiselta osapuolelta. Tästä syystä olen iloinen että järki kamppailee näissä tilanteissa, koska kerran tämä henkilö teki siirron minua kohti. Siis kun tämä henkilö koitti suudella minua. Minulla oli vielä silloinkin tunteita häntä kohtaan, mutta hän oli varattu ja hyvin humalassa joten torjuin hänet siinä vaiheessa. Eli tiesin että se olisi ollut väärin sillä hetkellä joten järki otti ohjat vaikka tunteet halusivat sitä suudelmaa ja hänen läheisyyttä, mutta hyvin näin.

Mutta kuten sanoin kumpaakin kuitenkin tarvitaan. Tunteet tekevät meistä ihmisen ja auttaa myös monissa tilanteissa. Viha ja rakkaus ovat minusta voimakkaimpia tunteita mitä ihmisellä voi olla. Rakkaus on minusta hienoin tunne mitä ikinä on noista kahdesta. Se nostaa ihmisen mielen ilmaan ja aivan uusiin ulottuvuuksiin, siis paras fiilis mitä ikinä on minun mielestäni. Tosin se vaatii aina riskin, siis uskaltaako vuodattaa tunteet toiselle. Aika kliseistä varmasti, mutta kutsun tätä rakkauden uhkapeliksi, jos voitat sen jälkeen on mahtava fiilis, mutta jos häviät niin olet täysin murtunut. Tässä vaiheessa järki juuri puskee peliin kysymällä "Oletko varma että tämä tulee toimimaan? Jos se ei toimi niin murrut siinä tapauksessa."

Viha taas on hyvin voimakas tunne ja puskee yleensä järjen täysin taka-alalle. Se vain ottaa vallan yleensä jollei osaa tunnistaa milloin tämä tapahtuu. Järki vain voi vaikuttaa juuri ennen vihanpurkausta, mutta harvoin sitä pystyy kontroloimaan kunnolla.

Loppujenlopuksi kumpaakin pitää kuunella tasapuolisesti ja jos hyvät tunteet ottavat vallan sanoisin, että pitäisi unohtaa järki, ei muuten etene elämässä.

Mutta, kiitos jälleen jos jaksoitte lukea tämän loppuun ja toivottavast saitte siitä jotain selvää ^^ joskus taas kirjoittelen.

Kuka olen?

Olen yli 20 vuotias mies tässä vaiheessa ja asun Suomessa. Opiskelen tällä hetkellä liiketaloutta ja valmistun tämän vuoden keväällä/kesällä. Olen kiinnostunut ihmisistä, musiikista ja viihdyn hyvien leffojen, musiikin, kavereiden ja videopelejen parissa. Musiikista vielä sen verran, että nautin siitä aivan suunnattomasti ja haluan kuunella uusia mielenkiintoisia bändejä eri genreistä (siis kuuntelen lähes laidasta laitaan eri artisteja) yritän myös itse tehdä biisejä ja soitella. Tällä hetkellä soitan enimmäkseen kitaraa silloin tällöin omaksi ilokseni, toivon että kun saan enemmän rahaa voisin ostaa itselleni myös kosketinsoittimet.

Mitä löydät tästä blogista?

Kuten sanoin että olen halunnut aloittaa blogin jo jonkin aikaa, mutta en ole saanut sitä aikaseksi vielä. Mutta se tulee muuttumaan tänään. Eli haluan purkaa ajatuksiani tässä blogissa eri asioiden suhteen. Nämä ajatukset pyörivät minun mielessäni hyvin usein ja olen halunnut puhua näistä asioista kavereiteni kanssa, mutta minulla on sellainen luonne etten saa aikaiseksi kunnon keskustelua aina muiden kanssa kasvottain tai myöskään internetin välityksellä suorassa keskustelussa. Joten turvaudun anonyymiin ja sen suomaan "suojaan". Tämän avulla pystyn sanomaan mitä minulla on mielessä, vaikka voi olla että jotkut tutut saattavat löytää tämän blogin ja tunnistamaan minut.

Sen verran vielä että pyrin kirjoittamaan uudestaan blogiin kerran viikossa tai viimeistään parin viikon jälkeen. Mutta nytten aiheeseen.

Itsekkyys

Tämä oli eilen mielessäni hyvin paljon. En tiedä mistä tämä ajatus tuli, mutta aloin miettimään mitä itsekkyys merkitsee minulle ja mitä mieltä olen asiasta. Itsekkyys asuu meissä kaikissa ja puskee usein pinnalle, mutta onko siitä vain haittaa? Siis yleensä puhutaan, että ihmisten pitäisi olla enemmän epäitsekkäitä ja auttaa muita, mutta mielestäni itsekkyys ja epäitsekkyys ei ole niin yksinkertaista. Aloin ensimmäisen kerran ajattelemaan tätä aihetta uudestaan kun eräässä yhteisössä kysyttiin itsekästä tekoa ja menin möläyttämään sinne "Jokainen teko on itsekäs, koska mitä tahansa teet haluat saada siitä jotain itsellesi.". Tällä tarkoitan sitä, että vaikka teetkin jonkun epäitsekkään teon mielestäni saat silti siitä itse edes hyvää mieltä, joka kumoaa itsekkyyden. Eli saat siitä edes jotain irti. Ajattelin siis että epäitsekäs teko on jotain mistä itse ei saa mitään takaisin, eli teko joka auttaa muita, mutta itse murtuu siinä samalla. Mutta joku vastasi minulle samassa keskustelussa "Tuosta voi olla montaa mieltä." ja se sai minut ajattelemaan omaa kantaani asian suhteen, ts. tulkitsin sanan väärin mielestäni.

Tällä hetkellä uskon ymmärtäväni mitä epäitsekäs tarkoittaa. Sitä että uhraa omaa aikaansa tai muuta toisten hyväksi. Se on kyllä vaikea selittää mitä ajan takaa tuolla lauseella, eli vastapainoksi sanon että itsekäs *doh* ajattelee vaa omaa etuaan kokoajan. Mutta en sano sitä että itsekkyys olisi pahasta. Minun paras suhteeni meni siinä vaiheessa pieleen, kun olin epäitsekäs lähes kokoajan. En siis syytä toista osapuolta vaan itseäni siinä asiassa. Kun olin tämän henkilön kanssa, uhrasin monia asioita vain hänen vuokseen. Siis lintsasin välillä koulusta ollakseen hänen kanssaan, koska minä tunsin että hän haluaa, että olen hänen kanssaan juuri sillä hetkellä. Joten unodin velvollisuuteni usein koulun ja kavereiden suhteen hänen vuokseen, mutta siitä vain koitui ongelmia. Loppujenlopuksi kun älysin että tarvitsen myös aikaa itselleni niin se oli liian myöhäistä. Vaikka rakastinkin häntä ja halusin olla hänen kanssaan, niin tarvitsin myös omaa aikaa itselleni, eli olla itsekäs, ja loppujen lopuksi hän säikähti tätä puolta minussa ja tämän jälkeen meidän välille alkoi syntyä kitkaa.

Tosin ei ole hyvä olla kokoajan myös itsekäskään, koska se vain nostaa vihaa muissa sinua kohtaan. Monet asiat on mennyt myös pieleen sen vuoksi että joku henkilö on ollut hyvin itsekäs ja ei ole ajatellu muiden tunteita ja muita asioita, siis ihan johto tasolla ja tämä myös näkyy hyvin paljon yritysmailmassa, siis ihan siellä korkeimissa palkeissa. Jos ihmiset olisivat vähemmän itsekkäitä niin mailma todella olisi parempi paikka. Mutta mitä ihmettä, alanko puhumaan itseäni pussiin tämän heiton suhteen? En mielestäni.

Mitä tarkoitin tuolla viimeisellä lauseellani on että ei pidä olla itsekäs, mutta ei pidä olla epäitsekäskään kokoajan. Siis palatakseni tuohon suhde sähellykseen, niin se että olin aina niin epäitsekäs, oli tuhota minut (kirjaimellisesti). Siis olin aivan hajallaan kun älysin mitä kaikkea olin valmis tekemään hänen vuokseen ja kun tein jotain omaksi hyväkseni sain vain toruja yleensä. Tämän vuoksi mielestäni epäitsekkyyden ja itsekyyden välille pitäisi koittaa tehdä tasapaino sillein, että esim. suhteessa toinen ymmärtää toisen tarvitsevan myös omaa aikaa ja olla itsekäs. Siis jokaisen pitäisi löytää tasapaino noiden kahden välillä, jotta saisi asioita tehtyä omaksi vuoksi ja myös muiden hyväksi. Itse olen koittanut löytää tätä tasapainoa pitkään ja jos onnistun pitämään nämä ajatukset mielessäni uskon, että pystyn elämään omaa elämääni ja myös piristämään muiden elämää siinä samassa, enkä tee enään samoja virheitä kuin menneisyydessä olen tehnyt.

Loppupuhe

Haluan kiittää kaikkia jotka jaksoivat lukea loppuun asti ja saivat siitä selvää ja ymmärsivät mitä halusin kertoa tässä kirjoituksessa. Myönnän sen, että en kerro kaikkea aina aivan selvästi niin, jotta muut ymmärtävät. Koitin kuitenkin parhaani ;D Toivottavasti myös luet myöhempiä kirjoituksiani. Toivon myös teidän kommentoivan tätä kirjoitusta jos siltä tuntuu.